Kiitän mielenkiinnosta näyttelyäni kohtaan!

Puukko on pysynyt kädessä jo pienenä, vaikkei vuoleskelua katsottukkaan sopivaksi tyttölapselle. Isäni katosi "suuressa savotassa" vuonna 1941, ja äitini ihmetteli aikansa keskimmäisen tyttärensä tekemisiä ja hankki lopulta kipsijauhoa. Vuolin valmistani "möykyistä" pieniä esineitä, muunmuassa hevosia. Sisareni oli kuitenkin tietävinään, ettei valkoisia hevosia ole olemassakaan ja kastoi tekeleeni tervapyttyyn. Varhaisin säilyneistä luomuksistani on tehty kymmenvuotiaana, ja kuvaa rukoilevaa poikaa.